Christiantroopers
Tervetuloa, soturi!


               Kokemuksia yliluonnollisista ilmi√∂ist√§ potilasty√∂ss√§


              Olen toiminut yli 30 vuotta potilasty√∂ss√§, l√§hinn√§ Helsingin kaupungin palveluksessa Nikkil√§n ja Hesperian psykiatrisissa sairaaloissa ja psykiatrisessa avohoidossa. Aluksi ty√∂skentelin apulais- ja osastonl√§√§k√§rin√§, sitten apulaisylil√§√§k√§rin√§, ylil√§√§k√§rin√§ ja Nikkil√§n sairaalan johtajana.

              Vapaa-aikoinani vuodesta 1978 l√§htien olen osallistunut seurakuntien sielunhoitoty√∂h√∂n ja luterilaisten seurakuntien Sanan ja Rukouksen iltoihin puhujana sek√§ esirukoilijana. Olen tavannut n√§iss√§ tilaisuuksissa tuhansia suomalaisia kristittyj√§. N√§iden tapaamisten minulle v√§litt√§m√§ kuva suomalaisten kristittyjen fyysisist√§, psykologisista ja hengellisist√§ tarpeista on paljastanut seurakuntien toiminnassa selkeit√§ puutteita. Niit√§ voitaisi v√§hent√§√§ kouluttamalla ja k√§ytt√§m√§ll√§ erityislahjoilla varustettuja ihmisresursseja, joita useimmissa seurakunnissa kyll√§ on, mutta k√§ytt√§m√§tt√§ j√§√§nein√§.

            T√§ss√§ kirjoituksessani otan esille muutamia tapauksia, joissa olen ollut hoitavana l√§√§k√§rin√§ tai joutunut seuraamaan l√§helt√§ kyseisen henkil√∂n voinnissa tapahtuneita muutoksia esirukoustilanteen j√§lkeen. N√§iden  kohdalla muutos on ollut √§killinen, henkil√∂n tila on l√§√§k√§rin tutkimuksen perusteella todettu ennen muutosta ja muutoksen j√§lkeen. Kaikissa tapauksissa seuranta-aika on ollut 0,5-35 vuotta. Kukin henkil√∂ on antanut minulle luvan esitt√§√§ tapahtumien kulku julkisesti.

            Tapausselostuksissani esit√§n seuraavat:


          1.  - sodan aiheuttaman kroonisen painajaisunen √§killinen loppuminen

           2. - kroonisen agorafobian (ns. torikauhun) √§killinen loppuminen

           3. - kroonisten epilepsiakohtausten √§killinen loppuminen

           4. - traumaper√§isen kroonisen selk√§kivun √§killinen loppuminen

           5. - lapsettomuuden paraneminen

           6. - paraneminen syd√§nsairaudesta















           Tapaus 1.

           Paraneminen sodan aiheuttamasta toistuvasta painajaisunesta

                   Kyseess√§ oli vuonna 1936 Karjalan kannakselta kotoisin oleva psykiatrian erikoisl√§√§k√§ri, joka kertoi traumaattisesta kokemuksestaan seuraavaa:

                   "Vanhempani olivat opettajina Kuolemaj√§rvell√§ Karjalan kannaksella. Kun talvisota syttyi, koti jouduttiin j√§tt√§m√§√§n kolmen tunnin kuluessa. Mukaan saatiin vain tyynyt, viltit ja lakanoita. Kyl√§ evakuoitiin linja-autoilla iltah√§m√§riss√§. Ei tiedetty, minne oltiin menossa. Meit√§ oli autossa iso√§iti ja √§itini kolmen lapsensa kera. Minua vuoden nuorempi 2-vuotias veljeni Heikki itki: "Kuka meit√§ auttaisi?" Sisareni oli 5-vuotias.
                  T√§st√§ √§kkil√§hd√∂st√§ j√§i pelkoa t√§ynn√§ oleva painajaisuni, joka h√§iritsi y√∂unta 35 vuoden ajan. T√§m√§ uni oli aina samansis√§lt√∂inen. Olin yksin aukealla niityll√§. Tiesin, ett√§ vihollinen l√§hestyy aukean toisella laidalla olevassa mets√§ss√§. Yritin juosta pakoon, mutta jalkani olivat kiinnittyneet maahan, enk√§ p√§√§ssyt liikahtamaankaan. samalla pelko valtasi minut ja aloin huutaa pelosta. T√§h√§n aina her√§sin. Olin nukkuessani potkinut ymp√§rilleni ja huutanut, mik√§ aina her√§tti vaimoni, johon usein potkunikin osuivat.
                Psykiatrisen koulutuksen saaneena tiesin, ett√§ painajaiset johtuivat tuosta 3-vuotiaana kokemastani pelkotilanteesta. Sain nukuttua ilman unil√§√§kkeit√§ enk√§ ollut hakenut ammattilaisten apua.
               Sitten vuoden 1975 tammikuussa tapasin Luukaksen seurakunnan lehtorin Ulla-Christina Sj√∂manin ja lastentarhanopettaja Dorris Nordbladin. Halusin kuulla heid√§n kokemuksiaan skitsofreniaan sairastuneiden auttamisessa. Sj√∂man sanoi, ett√§ "Herra kehoitti meit√§ rukoilemaan puolestasi". He rukoilivat mm. vapautumistani pelosta. T√§m√§n tapaamisen j√§lkeen pyseist√§ painajaisunta ei ole kertaakaan esiintynyt. Seuranta-aika on nyt 35 vuotta.



        Tapaus 2.

        Paraneminen agorafobiasta (avoimen paikan pelko)

        Kyseess√§ oli v. 1936 syntynyt siivoojarouva Helsingist√§. H√§n tuli ensimm√§isen kerran psykiatriselle yksityisvastaanotolleni vuoden 1974 lokakuussa. Syyn√§ olivat jo ennen kouluik√§√§ alkaneet pelkotilat. H√§n oli ollut
noin 10-vuotiaan sisarensa kanssa kahdestaan kotona, kun kotiin oli tullut mies, joka ei ollut puhunut mitään. Mies oli ollut psyykisesti häiriintynyt ja teki myöhemmin itsemurhan. Tästä lähtien rouva oli pelännyt ihmisiä ja pelkäsi olla yksin.
        Nyt esiintyi pelkoja my√∂s v√§entungoksessa eik√§ h√§n uskaltanut liikkua yksin ulkona. H√§nen miehens√§ joutui menem√§√§n tueksi kauppak√§ynneille sek√§ viem√§√§n ty√∂h√∂n ett√§ hakemaan h√§net ty√∂st√§ kotiin. Rouva pelk√§si my√∂s sairastuvansa johonkin fyysiseen sairauteen.
         Pelkotilan aikana rouva koki hengenahdistusta, voimakasta huimausta, kuristavaa tunnetta kaulalla ja niskan j√§ykistymist√§.
         Aikaisemmin rouva oli ollut 5 kuukautta vuonna 1969 Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan (HYKS) Psykiatrian poliklinikalla hoidettavana, jolloin yksin olemisen pelko h√§visi. Sen j√§lkeen h√§n oli ollut Mehil√§isen sairaalan yksityispsykiatrisilla l√§√§k√§rinvastaanotoilla kerran viikossa  6 kuukauden ajan. Diagnoosiksi oli asetettu masennus- ja luonneneuroosi. H√§n oli saanut pelko-oireittensa lievitt√§miseksi yli 10 vuotta diatsepaamia sek√§ pieni√§ annoksia neurolepti√§ sek√§ depressiol√§√§kett√§.
        Tarkoituksena oli nyt aloittaa vastaanotollani yksil√∂terapia Kansanel√§kelaitoksen (KELA) rahoittamana. KELA my√∂nsi h√§nelle yksil√∂terapiaan rahoituksen vuoden 1974 joulukuun alusta 6 kuukaudeksi.
       Vuoden 1975 tammikuussa potilas k√§vi ehdotuksestani Vihre√§ss√§ Keitaasssa Albertinkadulla Helsingiss√§ tapaamassa keskuksen ty√∂ntekij√§√§. Rouva pyysi t√§lt√§ esirukousta itsens√§ ja miehens√§ puolesta. Jo ensimm√§isen Vihre√§ss√§ Keitaassa k√§ynnin j√§lkeen pelkotilat ja huimaus olivat poissa. Tapasin potilasta yksityisvastaanotollani t√§m√§n j√§lkeen 4 kertaa puolen vuoden aikana. Koska pelot olivat edelleen pysyneet poissa, en katsonut en√§√§ aiheelliseksi jatkaa tapaamisia.
         Koska potilaalla oli jo aikaisemmin alkaneita ortopedisia ja gastarointestinaalisia oireita, ohjasin h√§net sis√§tautispesialistin tutkimuksiin ja hoitoon. K√§vin potilaan kotona keskustelemassa h√§nen miehens√§ kanssa, joka vahvisti potilaassa tapahtuneen muutoksen pelkotilojen kohdalla. Rouva kykeni nyt yksin liikkumaan ulkona, kaupoilla ja ty√∂paikalle. Ohjasin h√§net l√§hiseurakunnassa kokoontuvaan pienpiiriin, jossa n√§in h√§nt√§ kahden vuoden ajan.
      Sain rouvalta kortin elokuussa 1975. H√§n oli ollut kansalaisopiston kielikurssin turistimatkalla Neuvostoliitossa. Kortissa h√§n kirjoitti mm.: "Herra on vapauttanut minut nauttimaan t√§st√§ matkasta ja antanut terveytt√§, josta meid√§n on h√§nt√§ kiitt√§minen."




Tapaus 3.

Paraneminen vaikeista epilepsiakohtauksista


Kyseessä oli noin 27-vuotias nainen, joka ei ollut naimisissa. Hän kuului Helsingin Saalem-seurakuntaan. Hän oli sairastanut noin 10-vuotiaana munuaistulehduksen, jonka komplikaationa hänelle tuli toispuoleinen motorinen epilepsia. Kohatuksia oli sekä päivällä että yöllä. Kohtaukset olivat toispuoleisia, samanaikaisia voimakkaita lihaskouristuksia raajoissa ja kasvoissa. Niitä esiintyi kymmeniä vuorokaudessa. Istuessa kohtauksen aikana toinen alaraaja iski niin voimakkaasti lattiaan, että hän oli joutunut hankkimaan asunnon kerrostalon alimmasta asuinkerroksesta, ettei häiritsisi alakerroksessa asuvia.
         H√§nt√§ oli yritetty auttaa neurokirurgisella stereotaktisella leikkauksella Turun Yliopistollisessa Keskussairaalassa. Siit√§ ei ollut apua, vaan komplikaationa tuli puheen h√§iri√∂. H√§n kykeni kommunikoimaan verbaalisesti vain kirjoittamalla.
        Nainen oli potilaanani Helsingiss√§ Hesperian sairaalan kotihoito-osastolla vahvan epilepsial√§√§kityksen ja ajoittain esiintyv√§n masennuksen vuoksi. H√§n joutui  k√§ytt√§m√§√§n jatkuvasti my√∂s unil√§√§kkeit√§ saadakseen kohtauksien vuoksi nukutuksi. H√§n sai kerran vastaanottoni aikana yhden kohtauksen.
       Syksyll√§ 1973 h√§n tuli vastaanotolleni sovittuna aikana. H√§n kertoi, ett√§ h√§nen epileptiset kohtauksensa olivat kokonaan lakanneet. Lis√§ksi h√§n kertoi, ettei h√§nen ollut tarvinnut ottaa uni- eik√§ epilepsial√§√§kkeit√§ lainkaan ja ett√§ h√§n oli nukkunut hyvin.
       Kun kysyin tapahtuneesta tarkemmin, h√§n kertoi, ett√§ h√§nen is√§ns√§ oli kev√§√§ll√§ 1973 kirjoittanut Yhdysvaltoihin evankelista Kathryn Kuhlmanille ja pyyt√§nyt t√§lt√§ esirukousta tytt√§rens√§ puolesta. Saman vuoden elokuussa tyt√§r oli ollut  k√§ym√§ss√§ vanhempiensa luona Imatralla. He olivat istuneet olohuoneessa yhdess√§, kun √§iti oli √§kki√§ ilmoittanut: "T√§ss√§ huoneessa on Pyh√§ Henki!" √Ąiti ei ollut mitenk√§√§n aktiivinen seurakuntalainen. Samalla hetkell√§ tyt√§r oli tuntenut kuin s√§hk√∂virran kulkevan kehonsa l√§pi. H√§n koki parantuneensa ja teki odottamattoman teon: siit√§ hetkest√§ l√§htien h√§n j√§tti heti yhdell√§ kertaa kaikki epilepsial√§√§kkeens√§ ja unil√§√§kkeens√§ k√§ytt√§m√§tt√§. H√§n ei ottanut minuun yhteytt√§ ennen t√§t√§ tekoaan. Tullessaan nyt syyskuussa vastaanotolleni h√§n oli ollut kolmisen viikkoa ilman l√§√§kehoitoja ja muutakaan hoitoa.
     On eritt√§in poikkeavaa, ett√§ n√§in vahvan epilepsial√§√§kityksen √§killinen lopettaminen ei aiheuttanut naiselle grand-mal-typpisten epileptisten kohtausten sarjaa, johon ilman hoitoa h√§n olisi kuollut.
      Nainen toivoi nyt n√§kev√§ns√§ poikani, joka oli silloin 2-vuotias. H√§n oli toivonut t√§t√§ aikaisemminkin, mutta en ollut voinut siihen suostua, koska kohtauksen aikana h√§nen kasvonsa v√§√§ristyiv√§t  luonnottomasti ja raajat heiluivat voimakkaasti ja ajattelin sen voivan pahasti pel√§stytt√§√§ poikaani.
    Nyt ajattelin kokeilla asiaa ja vein h√§net autollani ensin kotiini katsomaan poikaani ja sitten asunnolleen Siltam√§keen. T√§m√§ vei aikaa yli kolme tuntia eik√§ sin√§ aikana ilmennyt mit√§√§n kohtauksia. Niinp√§ sovimme, ettei h√§nen nyt tarvitse k√§ytt√§√§ l√§√§kityksi√§, mutta ett√§ h√§n k√§visi vastaanotoillani, koska halusin seurata tilannetta.
    Nainen oli oireeton ja ilman l√§√§kehoitoa 8 kuukautta. H√§n alkoi opiskella englantia tarkoituksenaan siirty√§ Yhdysvaltoihin evankelista Kuhlmanin avustajaksi. Kirjoitin h√§nen pyynn√∂st√§√§n useita kirjeit√§ Kuhlmanille h√§nen voinnistaan.
  Sitten naisen oireet palasivat ja h√§nelle aloitettiin uudelleen epilepsial√§√§kitys.  Oireiden palaamisen syyn√§ saattoi olla se, ett√§ nainen alkoi ylist√§√§ Kuhlmania ep√§normaalin voimakkaasti parantajakseen.


Tapaus 4.

Paraneminen vaikeasta selkäkivusta


Tämä helsinkiläinen palomies oli vammautunut tulipaloa seuranneessa räjähdyksessä selkäänsä. Samassa räjähdyksessä kuoli hänen työtoverinsa. Selkävamma teki hänet työkyvyttömäksi. Kipujen vuoksi hän joutui käyttämään vahvoja kipulääkkeitä, unilääkkeitä ja lihasjännitystä lievittäviä lääkkeitä. Hän tuli näistä riippuvaiseksi ja oli vieroitushoidoissa Hesperian sairaalassa Helsingissä. Hänelle tuli avioero ja hän joutui asunnottomaksi.
         Kipujen lievitt√§miseksi h√§n oli ensimm√§isi√§ Suomessa, joille asennettiin elektrodi lannerangan alueelle. Elektrodia stimuloitiin ulkoisella laitteella. Elektrodi t√§ytyi kudoskasvun vuoksi vaihtaa leikkauksella vuoden v√§lein.
Hänelle oli jo tehty 6 tällaista leikkausta. Hän ei halunnut enää mennä seitsemänteen.
        T√§m√§ oli tilanne, kun tapasin t√§m√§n palomiehen ensimm√§isen kerran vuoden 1986 syksyll√§ Porin Silokallion keskuksessa Kriisipalvelu ry:n retretiss√§. Meid√§t oli majoitettu samaan huoneeseen.
        Palomies tiesi, ett√§ olin psykiatri. H√§n oli huolissaan, koska h√§n oli unohtanut kipul√§√§kkeens√§ ja elektrodin ulkoisen stimulaattorin Helsinkiin.
Hän pelkäsi, ettei hän saisi nukutuksi seuraavana yönä ja olisi aamulla niin sekava, että minä toimittaisin hänet Poriin mielisairaalaan hoitoon. Tästä johtuen hän kertoi minulle heti tavattuamme oman vammautumisensa taustan ja sen seuraukset.
       Koska mies oli todella avun tarpeessa, ehdotin h√§nelle, ett√§ menisimme tuon Tapaus 2:ssa mainitun Vihre√§n Keitaan ty√∂ntekij√§n luokse. T√§m√§ oli tullut mukanani retrettiin. Ehdotin palomiehelle, ett√§ rukoilisimme, ett√§ h√§nen selk√§kipunsa v√§istyisiv√§t. N√§in sitten tehtiin. Kun panimme Linnea Tainion kanssa k√§temme miehen lannerangan alueelle ja pyysimme h√§nelle apua Jeesukselta, mies sanoi tuntevansa voimakasta l√§mp√∂√§  sill√§ alueella, jolla kipu aina sijaitsi. V√§litt√∂m√§sti mies sanoi: "Haluan antaa el√§m√§ni Jeesukselle!" Sekin tapahtui. Sitten mentiin nukkumaan.
       Seuraavana aamuna her√§sin hieman aikaisemmin kuin tuo palomies. Kun t√§m√§ her√§si, h√§nen ensimm√§iset sanansa olivat: "Ei ollut yht√§√§n kipuja
yöllä." Eikä niitä ollut nyt aamullakaan. Tästä riemastuneena palomies halusi kertoa tapahtuneesta kaikille viikonloppuun tulleille ja teki sen kokouksessa.
       Mies sai asunnon kaupungilta Pihlajam√§est√§. Seurasin h√§nen tilaansa yli vuoden ajan. Sin√§ aikana h√§n juoksi puolimaratonin Espanjassa, mik√§ ei ollut mahdollista h√§n selk√§kipunsa aikana. Palomiesaikanaan h√§n oli harrastanut juoksua. Elektrodin poistoleikkaukseen h√§n ei mennyt. H√§nell√§ oli ajoittain alaraajoissa kipuja ja vaikeuksia p√§√§st√§ eroon bentsodiatsepiineista.



Tapaus 5.


Lapsettomuudesta parantuminen


       Kyseess√§ oli aviopari, joka oli ollut avioliitossa jo seitsemisen vuotta. He olivat toivoneet saavansa lapsia, mutta niin ei tapahtunut. Lopulta he meniv√§t  vastaanotolle yksityisl√§√§k√§rille, joka oli erikoistunut lapsettomuuteen. Tutkimuksissa todettiin miehell√§ seerumisssa ja spermaplasmassa runsaasti agglutinoivia vasta-aineita, jotka alentavat sangen suuresti hedelm√∂itt√§miskyky√§. Pariskunnalle ehdotettiin adoptiolapsen ottamista.
     Aviopari meni viel√§ toisenkin saman alan erikoisl√§√§k√§rin luokse, koska he halusivat varmistua diagnoosista ja ennusteesta. T√§m√§ l√§√§k√§ri ei katsonut lis√§tutkimuksia tarpeelliseksi, vaan ehdotti inseminaatiota. T√§t√§ yritettiin kahdesti ilman tulosta. My√∂s hedelm√∂ityst√§ lahjoittajan spermalla ehdotettiin. Pari keskeytti inseminaatioyritykset ep√§miellytt√§vin√§ eik√§ halunnut ulkopuolista lahjoittajaa.
    Aviopari meni ehdotuksestani Lohjan seurakunnan Laurin kirkossa pidett√§v√§√§n Sana ja Rukouksen iltaan pyyt√§m√§√§n esirukousta lapsettomuuden takia. Lohjan seurakunnan pastori rukoili heid√§n puolestaan ja sanoi rukoiltuaan, ett√§ vuoden kuluttua heill√§ on poika. N√§in tapahtui. Poika oli terve ja tapasin h√§net viimeksi kes√§kuussa vuonna 2000, jolloin h√§n oli hieman yli 4 vuotta vanha.


Tapaus 6.


√Ąkillinen parantuminen syd√§nsairaudesta

     Vuoden 1986 lopulla minut oli kutsuttu puhumaan Turun l√§hell√§ olevaan Marttilan kirkkoon Sanan ja Rukouksen iltaan. Tilaisuuden lopulla rukoilimme seurakunnan kirkkoherran kanssa yksil√∂kohtaisesti ihmisten puolesta kirkon etuosassa.
        Vanhempi vaaleatukkainen ja -ihoinen naishenkil√∂ tuli pyyt√§m√§√§n esirukousta syd√§nsairautensa takia. H√§n oli kristitty  ja kertoi n√§hneens√§ kotonaan ilmestyksen. Siin√§ h√§n n√§ki k√§den, jonka p√§√§ll√§ oli syd√§n. Syd√§mess√§ oli n√§ht√§viss√§ siihen tulevat ja siit√§ l√§htev√§t noin 10 senttimetrin pituiset verisuonet. Samalla kun t√§m√§ kuva n√§kyi, rouva erotti sanat: "Mene Marttilan kirkkoon Sanan ja Rukouksen iltaan, niin saat uuden syd√§men." T√§m√§n vuoksi rouva oli nyt tullut pyyt√§m√§√§n esirukousta, sill√§ h√§nell√§ oli invalidisoiva syd√§nsairaus.
       H√§nell√§ oli ollut kaksi syd√§ninfarktia, joista viimeisin oli ollut 3 vuotta aikaisemmin. H√§n sai rintakipuja rasituksessa niin herk√§sti, ett√§ h√§n kykeni liikkumaan vain pihapiiriss√§. Mies oli joutunut hoitamaan kaupassak√§ynnit ja kotity√∂t. Syd√§n oli laajentunut. H√§nell√§ oli jatkuva l√§√§kitys syd√§men vajaatoiminnan ja rintakipujen vuoksi.
       Rukouksessa pyysimme, ett√§ rouva saisi uuden syd√§men. Muutama p√§iv√§ t√§m√§n j√§lkeen, rouva soitti minulle ja kertoi, ett√§ rintakivut olivat t√§ysin lakanneet heti kirkossak√§ynnin j√§lkeen. Sovimme, ett√§ h√§n menisi hoitavan l√§√§k√§rins√§ luoksen tarkastukseen ja ottaisi sen j√§lkeen minuun viel√§ yhteytt√§.
Hän otti ja kertoi käyneensä Ekg:ssä ja röntgenkuvauksessa. Hän odotteli tutkimustuloksia. Rintakivut olivat edelleen pysyneet poissa.
    Rouva soitti kolmannen kerran ja kertoi r√∂ntgenkuvaksessa syd√§men koon olleen normaalin, samoin Ekg:n. Koska rintakivut olivat edelleen pysyneet poissa, hoitava l√§√§k√§ri oli lopettanut kaikki syd√§nl√§√§kkeet.
   Vointi pysyi t√§m√§nkin j√§lkeen syd√§men puolelta oireettomana. Sain kutsun k√§yd√§ rouvan kotona, jossa h√§nen miehens√§ vahvisti rouvan syd√§nvaivojen loppuneeen ja t√§m√§n kykenev√§n liikkumaan kodin ulkopuolella normaalisti.
Paikalla oli myös lukusia kyläläisiä, jotka olivat tulleet kuulemaan tapahtuneesta.
    Pidin yhteytt√§ rouvaan noin kahden vuoden ajan. Rintakivut pysyiv√§t t√§n√§ aikana edelleen poissa